Tunne-elämää

Kahdesta hyvästä pienempi

23. Heinäkuu 2008

Kahdesta hyvästä pienempi

aihe Yleinen |

Tälle illalle löysin kaksi osin päällekkäistä ohjelmanumeroa. Suunnittelin meneväni vähäksi aikaa siihen, joka alkoi ensin, ja sitten luistavani kesken kaiken siihen toiseen. Se toinen oli kiinnostavampi, mutta siinä olisin joutunut laittamaan enemmän itseäni likoon. Sitten mamosin, ja jäinkin siihen ekaan häppeninkiin, jättäen toisen kokonaan väliin. Pöh. Lusmu minä.

Hyvä fiilis kuitenkin jatkuu. Ihmeen hyvä ekaksi työviikoksi. Ja kolme päivää ilman oluen olutta. Huomisesta alkaa pienpanimotapahtuma. Ehkä sinne joutuu piipahtamaan, kun on hyvät kelitkin luvassa. Ainakin on varaa muutamaan.

Merkintä on kirjoitettu Keskiviikko, 23. Heinäkuu, 2008 klo 20.18, aihe Yleinen. Voit seurata merkinnän kommentteja RSS 2.0 syötteen avulla. Voit kirjoittaa vastauksen tai tehdä paluuviitteen omaan blogiisi.

Merkintään “Kahdesta hyvästä pienempi” on tähän mennessä kirjoitettu 3 vastausta.

  1. 1 23. Heinäkuu, 2008, kimmeli kirjoitti:

    Onnea hyville fiilareille! Niitä on liikenteessä…

  2. 2 24. Heinäkuu, 2008, dolce kirjoitti:

    Kiitoksia, hauskaa että sullakin taitaa olla hyvät fillarit eiku piilarit eiku fiilarit!

  3. 3 24. Heinäkuu, 2008, unessani kirjoitti:

    Heippa, käyhän tutustumassa ehtiessäsi
    http://huomennaon.blogspot.com/

Kirjoita vastaus

*
Todistaaksesi olevasi ihminen, etkä roska-automaatti, kirjoita kuvassa näkyvä sana.
Anti-Spam Image


  • Ajatukseni.net
  • »Luo oma blogi