Tunne-elämää

Olen mies, iältäni 40+, uuden elämän alussa.

Takana vaihtelevaa elämää, erosta kohta pari vuotta. Pahimmat kriisit takana. Oikeastaan kriisini on oman pääni sisällä: en tiedä, mitä seuraavaksi.

Olen idealisti, herkkä, jopa hieman runoilijasielu. Niinpä toiveeni ja elämän realiteetit eivät helposti kohtaa. Eino Leinon “Höyhensaaret” osuu ja uppoaa.

Mitä siitä jos nuorna ma murrunkin
tai taitun ma talvisäihin,
moni murtunut onpi jo ennemmin
ja jäätynyt elämän jäihin.
Kuka vanhana vaappua tahtoiskaan?
Ikinuori on nuoruus laulujen vaan
ja kerkät lemmen ja keväimen,
ilot sammuvi ihmisten.

Mitä siitä jos en minä sammukaan
kuin rauhainen, riutuva liesi,
jos sammun kuin sammuvat tähdet vaan
ja vaipuvi merillä miesi.
Kas, laulaja tähtiä laulelee
ja hän meriä suuria seilailee
ja hukkuvi hyrskyhyn, ennen kuin
käy purjehin reivatuin.

Mitä siitä jos en minä saanutkaan,
mitä toivoin ma elämältä,
kun sain minä toivehet suuret vaan
ja kaihojen kantelen hältä.
Ja vaikka ma laps olen pieni vain,
niin jumalten riemut ma juoda sain
ja juoda ne täysin siemauksin -
niin riemut kuin murheetkin.

Ja vaikka ma laps olen syksyn vaan
ja istuja pitkän illan,
sain soittaa ma kielillä kukkivan maan
ja hieprukan hivuksilla.
Niin mustat, niin mustat ne olivat;
ja suurina surut ne tulivat,
mut kaikuos riemu nyt kantelen
vielä kertasi viimeisen!