Tunne-elämää

Nytin suuren seksikyselyn ja kimmeliltä lainatun Tepon äMmät- vinkin pohjalta tuli mieleen pohtia omaa saldoani.
Ensinnäkin nykytilanne on huolestuttavan säälittävä: lakanoiden vaihdon yhteydessä en ole edes jaksanut laittaa toiselle puolelle pussilakanaa tai tyynyliinaa, kun ei siinä kuitenkaan kukaan koskaan käy Taitaa olla nytkin kohta kaksi kuukautta siitä, kun viimeksi olen naisen ihosta nauttinut. Ei hyvä.

Nytin tilastot olivat vähän tylsiä, sen verran niitä tutkin että huomasin ylittäväni kumppanien määrässä sekä keskiluvun (6) että keskiarvon (12). Mutta mitäpä siitä. Laatu ei korvaa määrää, eikä aamuöiset uudet tuttavuudet yleensä ole niitä parhaita.

Tepon kirjaa en löytänyt, vaikka tutkin kirjakaupassa koko Puutarha-hyllyn! Ehkä se oli myyty loppuun. Blogia lueskelin sen verran, että ihastuin mielenkiintoiseen kirjoitustyyliin. Tavoitteena tuo sata eri naista vuodessa tuntuu kovalta, ja eipä Teppo sitä näytä saavuttavankaan. Itselle tuli mieleen, että en pystyisi edes tuohon Tepon kolmeenkymmeneen yhden vuoden aikana. Enkä edes haluaisi. Etsin mieluummin kiinnostavia tuttavuuksia monenlaiseen menoon kuin pelkkiä panoja. Tämän huomaan siitä, että kaukana ulkomailla tai toisella puolella Suomea ollessani en edes halua etsiä naisseuraa. Tuntuisi pelkästään pahalta tavata hyvin kaukana kotoa joku mainio tyyppi, eikä voisi tavata useammin, vaikka kuinka haluaisi.

Onneksi ihan hyödyllisten ja kehittävien asioiden parissa.

Molemmat pennut ovat ottaneet/ottamassa tietynlaisen askeleen kohti aikuisten maailmaa. Hienoa! Täsä osa-aikavanhemmuudessa taitaa olla se hyväkin puoli, että on helpompi päästää irti, ei tunnu niin haikealta kun lapset alkavat elää omaa elämäänsä.

…tämä eloni mun. Muutaman rauhallisen päivän jälkeen tuli ulkoinen paine tehdä jotain, ja niinpä harrastehommien jälkeen oli IHAN PAKKO käydä kuuntelemassa Chisun keikka (mainio!), ja vähän jatkaa siitäkin. Töihin raahauduin ihan säntillisesti aamulla, mutta arvaa, väsyttääkö.

Raha-asiani ovat totutun sekavia, taas pitää vahtia, millä tilillä on rahaa ja miltä on menossa jotain maksuja, ennen kuin lisää rahaa tulee. En jaksaisi, mutta ei ole kiva aina käydä säästötililläkään

Ja ihmeellinen asia, kun satuin näkemään Oota, niin todella pitkästä aikaa hän vaikutti siltä, kun olisi halunnut käydä kimppuun kuin sika limppuun. Siis siinä positiivisessa mielessä! Mutta mitään ei tietenkään tapahtunut. Illalla tuntui, että asiaa voisi joskus koittaa edistää, mutta nyt taas päivänäöllä tuntuu, että taidanpa antaa olla. Vaikeuksia kerjäisin vain, O on aivan liian haasteellinen. Se on helppo havaita, vaikka en häntä edes kunnolla tunne.

Pitäisikö mainita vielä yksi asia: nykyään maailmassa on ihminen, joka tietää minut reaalimaailmassa ja tietää tästä blogista. Eihän minulla mitään salattavaa ole, kai, mutta kyllä tuo ajatus jotenkin hieman häiritsee tänne kirjoittamista. Tämä ei enää ole puhdas anonyymiblogi.

(o sole mio kuulostaisi vähän liian itsekeskeiseltä)

Niin se ihmisen mieli muuttuu, kun myrskytuuli laantuu ja aurinko tulee esiin. Vielä on kesää jäljellä…

Kun tänään on ollut niin alavireinen päivä, niin illasta löytyi sentään pieni ilo. Sain kämpän siivottua edes jollain lailla asuttavaan tai jopa vierailtavaan kuntoon.
Parempi pieni voitto kuin iso tappio

Nyt onkin sitten mennyt neljä iltaa peräkkäin yksin kotona. Höperyys yllättää kohta. Onneksi huomiseksi on jotain suht tervehenkistä ohjelmaa tiedossa!

“Elokuun valaat”

 http://www.imdb.com/title/tt0094315/

oli ilmestyessään (Suomessa 1989) minulle aika erilainen leffa. En silloin osannut tietenkään ajatella, miltä vanhuksesta tuntuu tehdä johtopäätöksiä elämästään.

No, niin vanha en ole vieläkään, mutta tämä elokuinen aamu töihin tullessa muistutti tulevista syysmyrskyistä. Elokuu on minulle hyvin symbolinen kuukausi, vuodenkaaren taantuvan jälkipuoliskon alku. Vielä on ajoittain valonpilkkuja näkyvissä, mutta harvenemaan tahtiin. Tästä eteenpäin kaikki on alamäkeä, kohti pimeämpiä, vaivalloisempia aikoja. Kohti kuolemaa.

Elämässäni on nyt elokuu.

En ole edes yrittänyt tehdä tänään muuta kuin kovasti töitä, ja töiden jälkeen jotain tosi rauhallista kotona. Ei siis mitään ylimääräistä hedoniaa (onkohan se sana?). Eikä yhtään harmita. Tällä kertaa jopa nautin siitä, kun en ottanut vapaa-ajalle mitään tavoitteita.

Saa nähdä, montako päivää menee…

Perskales, ei mennyt viikkis yhtään kässärin mukaan, kun rupes paikat kremppaamaan. Tavattoman tylsää, vieläkin ketuttaa, ja rumemminkin voisi asian ilmaista.

Töllöä sentään pysty tuijottamaan. Bogey näytteli illan leffassa leffaohjaajaa/käsikirjoittajaa, ja mainio oli tuo hänen suuhunsa laitettu oivallus: “Elämä ei ole kuin leffan käsikirjoitus. Käsikirjoituksessa täytyy olla jotain tolkkua.”
Just niin.

vielä kesäpäivä, töitä mahd vähän ja kohta ulkoilemaan.

Ja huomenna taas jotain hieman erilaista!

No ehkä ei sentään, mutta mistäs sen tietää?

Fiilis ainakin on sen mukainen. Apua, kohta on syksy, ja kesän viimeinen lämmin päivä pitäisi käyttää hyödyksi mahdollisimman hyvin. Mitä ihmettä sekin tarkoittaa?

Päivä menee valitettavasti töissä, mutta ruokiksella voisi olla härski ja nauttia ulkoruokinnasta ihan kaikessa rauhassa. Illaksi on jo pari ajatusta, joita voisi yhdistellä eli toteuttaa molemmat?